Riitta Rintala Puhdaspalvelun toimitusjohtajaksi

maanantaina 16.11.2009 05:45

LEHDISTÖTIEDOTE 16.11.2009

Puhdas palvelu Fi Oy on nimittänyt uudeksi toimitusjohtajakseen Riitta Rintalan. Rintala on hankkinut kannuksensa Shellin palveluksessa vastaamalla 2000-luvun alussa euroShell-kortin myynnistä ja markkinoinnista Suomessa. Nykyiseen työpaikkaansa hän siirtyi Sky-Media Oy:n talousjohtajan paikalta.

Puhdaspalvelu haki voimakasta myyntiosaamista, mutta organisaation koon vuoksi myös moniosaajaa. Tuore toimitusjohtaja valmistui valtiotieteen maisteriksi Turun yliopistosta vuonna 1990 pääaineenaan kansantaloustiede. Jo opiskeluaikanaan Rintala alkoi työskennellä pankkimaailmassa, jonne päätyi heti valmistuttuaan.

- Toimin pankkimaailmassa erilaisissa asiakasvastuullisissa tehtävissä ja vastasin monenlaisten yritysten rahoitustarpeesta. Säästöpankki, KOP ja Merita historiallisine fuusioineen tulivat vuosien saatossa tutuiksi.

Puhdaspalvelussa Rintala pääsee heti käsiksi töihin. Nyt on aika tiivistää Puhdaspalvelun kokonaisuus yhteiseksi visioksi ja näkemykseksi. Viisilapsisen perheen äitinä Rintala tietää ainakin mikä on pesula-alan ydinosaamista.

- Joten sitä pyykkiä saa kyllä pestä kotonakin, Rintala sanoo hymyillen.

Puhdaspalvelu Fi Oy on vuonna 2000 perustama tekstiilihuollon valtakunnallinen markkinointiyhtiö, johon kuuluu kymmenen tekstiilipalveluyritystä eri puolilta Suomea. Yritysten yhteinen liikevaihto vuonna 2008 oli noin 50 miljoonaa euroa. Työntekijöitä verkostolla on kaikkiaan 680.

Puhdaspalvelu Fi Oy on täyden palvelun tekstiilihuoltaja. Pesupalvelujen lisäksi yhtiö tarjoaa tekstiilien vuokrausta, vaihtomattopalveluja sekä sosiaalitilojen hygienialaitteita.

 

Lisätiedot:

Hallituksen puheenjohtaja Miika Markkanen, puh. 050-552 9255 miika.markkanen@turuntekstiilihuolto.fi
Toimitusjohtaja Riitta Rintala, puh. 040-839 2220 riitta.rintala@puhdaspalvelu.fi

Lataa tiedote PDF-tiedostona

Takaisin